Edelläkävijä tarina

Perustamisestaan ​​lähtien BFGoodrich on ollut tunnettu uraauurtavasta luonteestaan ja halusta ylittää suorituskyvyn rajat. Tämän ajatuksen siivittämänä on syntynyt useita tärkeitä rengasalan innovaatioita. Rajojen ylittäminen on toiminut punaisena lankana yrityksen koko historian ajan ja haasteet, joihin yhtiö on rohkeasti tarttunut, ovat jättäneet jälkensä renkaiden kehitykseen.

EDELLÄKÄVIJÄN TARINA

Portrait du Dr. Benjamin Franklin Goodrich

BFGoodrich-renkaiden tarina alkoi, kun itseoppinut yrittäjä ja visionääri Benjamin Franklin Goodrich perusti vuonna 1870 yrityksen, josta tulisi myöhemmin yksi rengasalan parhaista ja tunnetuimmista yrityksistä kautta maailman. BFGoodrich on historiansa aikana kohdannut haasteita ja onnistumisia, joiden ansiosta olemme voineet helpottaa monen autoilijan arkea ja tekemään ajamisesta turvallista ja nautinnollista. BFGoodrichin palveluksessa olevat tuhannet työntekijät kehittävät innovatiivisia teknisiä ratkaisuja kehittääkseen uusia ja parempia renkaita autoteollisuuden tarpeisiin.

BFGoodrich suunnittelee ja kehittää renkaita autoilijoille, jotka etsivät hyvää suorituskykyä ja jotka ennen kaikkea nauttivat autolla ajosta. Jos kaipaat voimakkaita ajoelämyksiä, olet yksi meistä! Renkaitamme suunnittelee ja valmistaa joukko alansa huippuosaajia, jotka viettävät viikonloppujaan seikkaillen mutkittelevilla vuoristoteillä tai polttamalla kumia maailman kilparadoilla. Tämä osaaminen on näytetty toteen kaikissa kilpailuissa, joihin BFGoodrich on ottanut osaa, aina Sebringin rata-ajoista Bajan pöliseviin ja jyrkkiin rallireitteihin. Yhtiön kehittämät uudet teknologiat siirtyvät vähitellen kilpa-autoista sarjatuotantoon ja näin BFGoodrich voi tarjota asiakkailleen renkaita, joihin tiivistyy kaikki mahdollinen teknologinen osaaminen ja kilparadoilla todistettu suorituskyky, laatu ja kestävyys.

Historique - calendrier 1921

Kaikki alkoi vuonna 1870, kun tohtori Benjamin Franklin Goodrich paikallisten sijoittajien tuella aloitti renkaiden valmistuksen ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa. Tehdas perustettiin Ohion osavaltioon Akronin kaupunkiin.
Suorituskyky oli jo tuohon aikaan nivoutunut osaksi merkin geeniperimää, minkä innostamana Benjaminin poika Charles Cross Goodrich perusti Yhdysvaltoihin kaikkien aikojen ensimmäisen renkaiden tutkimus- ja kehityskeskuksen. Päätös kantoi hedelmää jo vuonna 1903, kun ensimmäinen BFGoodrichin renkailla varustettu auto, Fordin A-malli, ylitti Pohjois-Amerikan mantereen idästä länteen.

Ilmailualakaan ei tuolloin jäänyt huomiotta, vaan BFGoodrich näki myös siinä tilaisuuden parantaa ihmisten liikkumismahdollisuuksia. BFGoodrich oli myös mukana vuonna 1909, kun Curtiss Aeroplane Corporationin lentokone teki silloisen nopeusennätyksen 75 km/h Ranskan Reimsissä järjestetyssä ensimmäisessä kansainvälisessä lentokilpailussa. Hedelmällinen yhteistyö ilmailualan kanssa jatkui uusin haastein 1920-luvulla. Aikakausi oli etäisyysennätysten ja seikkailijoiden kulta-aikaa. Vuonna 1927 Charles Lindberghin Spirit of St. Louis –kone teki ensimmäisen välilaskuttoman lennon yli Atlantin varustettuna BFGoodrich-renkailla.